Kauden alku lähestyy

31.5.2020

Haukiputaan Pallon naisten edustusjoukkueen pelit Naisten Ykkösessä alkavat 13.6. Poikkeuksellisen tilanteen vuoksi kauden aloitusta jouduttiin myöhäistämään kahdella kuukaudella.


Joukkue on harjoitellut maaliskuusta saakka omatoimisesti fysiikkaa sekä pallollista puolta. Joukkuetreenitkin aloitettiin pienryhmissä toukokuun puolen välin tienoilla. Ensi viikolla, kesäkuun alkaessa, aloitetaan treenit yhdessä koko joukkueella.


Otteluohjelmaa tulevalle kaudelle ei ole vielä julkaistu, mutta sarjan rakenteesta tiedetään seuraavaa; sarja alkaa neljän joukkueen lohkoilla, jonka jälkeen pelataan yksinkertainen sarja. Samassa lohkossa HauPan kanssa ovat liigasta pudonneet joukkueet ONS ja IK Myran, sekä viime kaudella Ykkösessä kuudenneksi sijoittunut RoPS.


Päävalmentaja on mietteliäs

 

”Harjoittelun osalta kauteen valmistautuminen meni uusiksi ja tulee jäämään lyhyeksi. Sarjaohjelman muutokset eivät tunnu ainakaan helpottavan kauteen valmistautumista”, kommentoi joukkueen päävalmentaja Antti Kuivamäki. ”Tietysti tilanne on kaikille joukkueille sama. Voin kuitenkin ylpeänä todeta, että joukkueen palattua harjoittelemaan kentällä on näkynyt erittäin motivoitunut ja laadukas ryhmä. Tästä on valmennuksen hyvä lähteä rakentamaan tuloksellisesti pelaavaa joukkuetta”, Antti jatkaa.


”Odotan paikalliskamppailuita”

 

Naisten kapteeni Johanna Raappana odottaa innolla kauden alkua. ”Kiva saada pelit ja sarjat taas käyntiin. Eritysesti odotan paikalliskamppailuita”, Johanna kertoo.
Lisäksi kapteeni ennakoi kaudelle muuttuneen sarjaohjelman myötä paljon kovia otteluita.


Kannatuskortteja on edelleen myynnissä hintaan 25€. Muista hankkia omasi ja tule kesällä seuraamaan viihdyttävää jalkapalloa Länsituulen tekonurmelle.