Miehille avausvoitto Rovaniemeltä

1.7.2020

Kahden niukan tappion jälkeen miesten edustusjoukkue avasi voittosaldonsa kaataen Rovaniemi Unitedin vieraskentällä 1-6. Jo kahdessa aiemmassa ottelussaan HauPalla oli erinomaisia paikkoja useampiinkin maaleihin, vaikka vastassa olivat sarjan ennakkosuosikit OTP ja TP-47. Sunnuntaina maalinteko tärähti vihdoin uomiinsa ja vierailijat paukuttivat lopulta taululle kuusi tehtyä maalia. Vieläkään ruuti ei ollut täysin kuivaa, mutta tällaisilla maalimäärillä voittaminen on jo todennäköistä. HauPan maalilla tällä kaudella debytoinut Niko Kusmin joutui antautumaan kertaalleen. Maalinteossa HauPalta onnistui Jeremias Körkkö kahteen kertaan sekä Joonas Kurvinen, Mikko Suomela, Taneli Kohonen ja Heikki Halmet kertaalleen.

Ajax ja Tervarit-Jupa-voittojen turvin HauPa on Nelosessa edelleen puhtaalla pelillä. Maalintekijöinä ovat kunnostautuneet ikänestori Heikki Halmet, Joel Merikanto ja Joel Haara.

Miehet jatkavat pelejään vierasotteluputkella. Seuraavan kerran Kolmosta nähdään Haukiputaalla lauantaina 1.8. Vieraaksi saapuu SoPa (Sodankylä).